Taikurikoulu

Taikurikoulussa niin lapset kuin aikuisetkin pääsevät tutustumaan taikoihin sekä oppimaan muutaman tempun itsekin! Tutustu lisää aikuisten ja lasten taikurikouluihin alla olevista kohdista.

Puhekupla

Taikurikoulu Lapsille

Taikurikoulu lapsille, Taikuri Timo Tiikkainen, Tampere
Klikkaa kuvaa

Erinomainen taikuri osaa myös kouluttaa uusia, pieniä taikurinalkuja.

Lasten ilmeet ovat korvaamattomia heidän oppiessaan taikomaan muutaman pienen tempun, joita voivat ylpeinä esitellä muille!

Taikurikoulussa lapset pääsevät myös kehittämään omia esiintymistaitojaan, rohkeuttaan sekä vahvistamaan itsetuntoaan!

Taikurikoulun osanottajat ovat mielellään yli 7-vuotiaita. He saavat muistoksi taikurikoulusta muutaman taikatempun sekä taikanarun!

Taikurikoulu voi kestää 1-3 päivää ja opetusta enintään yhden päivän aikana 4 X 45 min / ryhmä.

Puhekupla

Taikurikoulu Aikuisille

Taikurikoulu aikuisille, Taikuri Timo Tiikkainen, Tampere
Klikkaa kuvaa

Taikuri Timo Tiikkainen opettaa taikuuden saloja myös aikuisille.

Aikuisten taikurikoulu on erinomainen keino lujittaa yhteishenkeä esimerkiksi henkilökuntasi virkistyspäiville tai kaveriporukan kesken.

Taikurikoulun aikana kaikki oppivat taikoja, joita voivat jatkossa esitellä muille.
Taikurikoulun kesto voidaan sopia tunnista eteenpäin.

Yhteishengen kohottamiseen liittyy hyvin yhdessä tekeminen, onnistuminen ja nauttiminen.
Tule taikurikouluun tekemään päivästä maaginen ja taianomainen!