Siirry sisältöön
Ota yhteyttä

Taikuri lastenjuhliin

Etsittekö taikuria lastenjuhliin tai johonkin muuhun tapahtumaan?

Taikuri Timo Tiikkainen on tuttu ja odotettu vieras kaikenlaisissa lastenjuhlissa ja koko perheen tapahtumissa. Taikatuokioissa viihtyvät sekä lapset että aikuiset!

Taikuri Timo Tiikkaisen taikatuokiot räätälöidään tarvittaessa eri ikäisille lapsille sopiviksi kokonaisuuksiksi. Taikaesitys on kestoltaan 15–45 min. Taikuri esittää temput yleisölle, ja usein muutama onnekas pääsee myös taikurin avustajaksi esitykseen.

Taikuri Timo Tiikkainen on vieraillut taikomassa esimerkiksi tv:n lastenohjelmissa, huvipuistoissa, kesäleireillä, kesäjuhlissa, kouluilla, päiväkodeissa sekä lasten syntymäpäiväjuhlissa.

Pyydä tarjous taikaesityksestä »

Lastentaikuri koululle tai päiväkotiin

Taikatemput ovat lapsille usein hyvinkin mieluisa ja innostava asia. Lastentaikurin tilaaminen koulun tai päiväkodin yhteiseen tapahtumaan voi olla hieno tapa tuoda kerralla iloa monelle lapselle.

Koulujen oppilaille on tilattavissa oma esityksensä, jonka kesto on 45 min. Suosittelen esiintymistiloista riippuen enintään noin 250 – 300 -hengen suuruisia oppilasryhmiä.

Päiväkodeissa Taikuri Timo Tiikkainen esittää taikatuokion, joka on suunnattu 2–7-vuotiaille lapsille, esityksen kesto on 30–40 min.

Ota yhteyttä, tehdään teidänkin tapahtumaanne ikimuistoinen taikatuokio!

Katso suositukset »

Pyydä tarjous taikaesityksestä

Pyydä tarjous taikaesityksestä oheisella yhteydenottolomakkeella – se ei maksa mitään! Voit tehdä lomakkeella myös yleisempääkin tiedustelua, jos et halua vielä tarjousta.

Kiireellisissä tilanteissa voit myös laittaa suoraan sähköpostia osoitteeseen timotiik@sci.fi tai soittaa numeroon 0405221445. Vastaan yhteydenottoihin nopeasti.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan sinun päivääsi juhlistava taikaesitys!

"*" näyttää pakolliset kentät

PP slash KK slash VVVV
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Etkö löytänyt vastausta kaikkiin kysymyksiisi? Voit myös laittaa suoraan sähköpostia osoitteeseen  timotiik@sci.fi tai soittaa numeroon 0405221445. Voit laittaa viestiä myös yhteydenottolomakkeella.

1. Mitkä asiat vaikuttavat taikurin hintaan?

Esiintymispalkkioon vaikuttavat mm. yleisömäärä. Stand-up esityksissä mukanani ovat omat ketterät äänentoistolaitteet, joiden pystys ja purku lisäävät työmäärääni. Joskus joudun jättämään autoni kauaksi esiintymispaikasta, joten silloin äänentoiston pystys vie enemmän aikaa. Mikäli paikan päällä on valmiina äänentoisto, niin silloin pääsen helpommin aloittamaan esitykseni. Close-up lähitaioissa yleisömäärä vaikuttaa palkkioon siten, kuinka pitkään liikun vieraiden/yleisön joukossa, jotta kaikki ovat päässeet osallisiksi lähitaioista. 100 -hengen tilaisuudessa close-up lähitaikohin menee noin 1 h, mikäli kaikille tarjotaan close-up lähitaiat. Teen ”räätälöidyn” tarjoukseni jokaiselle asiakkaalle mielelläni erikseen, koska joihinkin tapahtumiin sopii paremmin stand-up taikuriohjelma ja toisiin close-up lähitaiat ja joihinkin molemmat. Firmojen- aikuisten- lasten ja koko perheen juhliin soveltuvat erilaiset ohjelmat, joten laadin tarjouksen sen mukaisesti. Myös sesonki vaikuttaa esiintymispalkkioon, kun useasti tapahtumapäivät menevät päällekkäin sesongin aikana, enkä jokaiseen tapahtumaan pääse samanaikaisesti. Laadin tarjouksen myös tapauskohtaisesti sen mukaan, onko esitys arkipäivänä, iltana, viikonloppuna, yleisenä juhlapäivänä jne.

2. Minkälaisia esityksiä teet?

Räätälöin esitykseni kohderyhmän mukaan. Joskus esiinnyn nuorisolle (polttarit, häät), firmanjuhlissa, aikuisten syntymäpäiväjuhlissa, koko perheen tapahtumissa markkinoilla/kesätapahtumissa, lastenjuhlissa kouluilla ja päiväkodin juhlatilaisuuksissa. Myös eläkeläiset arvostavat taikurin kädentaitoja tilaavat mielellään elämyksiä tapahtumiinsa.

3. Miten taikuriesityksen maksu tapahtuu?

Laskutan esitykseni jälkeen yhdellä summalla, kun laskutan ennakkoverolippuani vastaan, joten muita kuluja ei tilaan kohdistu. Laskutus tapahtuu verkkopankin kautta tai asiakkaan sähköpostiin liitteenä. Alv. 0 % eli viihdetaiteilija ei ole arvonlisäverovelvollinen.

4. Onko taikaesitykseni sopivia lapsille?

Minulla on monia vakioasiakkaita, jotka käyttävät esityksiäni, sekä lastenjuhlissa, että aikuistenjuhlissa ja uudelleen buukkaukset vuodesta toiseen merkitsee, että hinta/laatu suhde on taikuriohjelmissani tilaajan mieleen. Suosituksissa voi lukea asiakkaiden palautetta sekä lasten- että aikuistentapahtumissa.

5. Millaisen tilan taikuriesitykseni vaatii?

Ohjelma onnistuu näyttämöiltä käsin yhtä hyvin kuin lattiatasolta. Kun kysymyksessä ei ole tanssi- tai liikuntaesitys, niin stand-up taikuriohjelmani voidaan toteuttaa pienissäkin tiloissa. Kun katsojia on pari sataa tai enemmän, niin silloin suosittelen koroketta/lavaa/näyttämöä tai auditoriota. Close-up lähitaiat tapahtuvat pienryhmille/pöytäseurueille, niin silloin liikun yleisön joukossa, eikä esiintymispaikkaa tarvita.

6. Täytyykö asiakkaan tehdä jotain taikuriesitystä varten vai tuoko taikuri kaikki tarvikkeet mukana?

Ohjelmani on helppo järjestää, kun autossani on aina mukanani äänentoistolaiteet, taustaverhot, valot jne. joita käytän tarvittaessa. En tarvitse kuin yleisön, jota viihdyttää ja tarvittaessa verkkovirtaa äänentoistolaitteeseeni.

7. Tehdäänkö taikaesityksessä jotain nolaavaa?

Minä ”viljelen” esityksissäni hillittyä huumoria, joten sen takia ohjelmani sopii yhtä lailla aikuisten, kuin lastenjuhliin, eläkeläisten juhlista puhumattakaan. Avustajia yleisjoukosta kohdellaan arvokkaasti ja ystävällisesti sekä kohteliaasti, joten esim. syntymäpäivillä päivänsankari voi tulla avustajaksi ja poistua lavalta yhtä arvokkaasti.

8. Millaiset peruutusehdot esityksessä on?

Tästä sovitaan tilaajan kanssa ja tietysti sairaus tms. Force majeure este on syy tilauksen peruuntumiseen. Kun esitykseni peruminen tehdään viikon sisällä tapahtumasta ilman tarkempaa syytä, niin silloin veloitan puolet sopimastamme esiintymispalkkiosta.

9. Kuinka varaamme esityksen?

Helpointa on lähettää yhteydenotto lomakkeeni kautta tilaisuutenne kuvaus, niin vastaan siihen mitä pikimmin. Puhelimessa keskustelemalla voimme sopia tapahtumanne yksityiskohdista ja muista huomionarvoisista asioista. Mikäli teillä on joku tietty päivämäärä tapahtumanne suhteen, niin silloin kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin, jotta päivä on minulla vapaana kalenterissani. Mikäli tilaajalla on päivämäärän suhteen joustamista, niin silloin voimme katsoa helposti yhdessä tietyn kuukauden kohdalla sopivan päivän molempien kalenterista. Mikäli tapahtumaanne on vain vähän aikaa ja teiltä puuttuu piristävä ohjelmanumero, niin minua kannattaa kysyä, nimittäin mikäli en pääse itse suosittelen tapahtumaanne jotain toista ammattitaikuria.

10. Mitä eroa on ammattitaikurilla ja harrastajataikurilla?

Päätoiminen taikuri tekee vuositasolla noin 150 esiintymistä, kun harrastelijalla esiintymisiä on muutamia kymmeniä, joten tästä johtuu, että ohjelmilla on eroa kuin ”yöllä ja päivällä”. Ammattitaikurilla on aikaa ja motivaatiota kehittää ohjelmaansa, kun harrastelijalla pääpaino on muissa asioissa. Vaikka ammattitaikuri ja harrastelijataikuri tekisivät saman taikatempun, niin taikatemppu näyttää täysin erilaisilta, kun ammattitaikuri tuo siihen vahvan henkilökohtaisen ja persoonallisen leiman. Samaa voi sanoa ammattimuusikon/laulajan ja harrastelijamuusikon/laulajan eroista.